ISOT- tasa-arvohanke 9.luokkalaisille

ISOT - Itsensä olemisen tärkeydestäisot logo


Kulttuurikeskus PiiPoon koordinoima ISOT-hanke on suunnattu kaikille Suomen 9.luokkalaisille ja yläkouluille. Hankkeen tavoitteena on synnyttää monimuotoista ja -äänistä keskustelua tasa-arvosta sekä ihmisen oikeudesta olla ja toimia omana itsenään. Hanke kannustaa nuoria keskustelemaan ja tuomaan ajatuksiaan esille sekä tarjotaa kanavia nuorten äänelle ja tukee nuoria toimimaan aktiivisina, suvaitsevina kansalaisina itsensä ja muut hyväksyen. Yhtenä tavoitteena on lisätä opettajien valmiutta keskustella niin sukupuolten kuin eri väestöryhmien välisestä tasa-arvosta ja antaa välineitä siihen sekä korostaa rakentavan vuoropuhelun merkitystä. Tavoitteena on niin yhteiskunnallisella kuin arkielämän tasolla rikkoa ennakkoluuloja, lisätä tietoa ja ymmärrystä itsenä olemisen tärkeydestä. Hanke toteutetaan vuosina 2016-2017.

Työkaluja tietopohjaiseen keskusteluunISOT - MAHTAVA

Hankkeen yhteydessä kaikille Suomen 9. luokkalaisille jaetaan keväällä 2017 Chimamanda Ngozi Adichien (s. 1977) kirja Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (Otava, 2017).

Adichie on nigerialainen palkittu kirjailija ja Afrikan nykykirjallisuuden keskeisiä nimiä, jonka teoksia on julkaistu yli 30 kielellä. Adichie kasvoi Nigeriassa Nsukkan yliopistokaupungissa ja asuu nykyään osan vuodesta Yhdysvalloissa. Uusimmassa kirjassaan hän käsittelee sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ja nostaa esimerkkejä omasta nuoruudestaan ja aikuiselämästään niin Nigeriassa kuin Yhdysvalloissa. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut essee tarjoaa feminismille määritelmän, joka pistää meistä jokaisen ajattelemaan.

Hanke tuottaa sähköisen 7.-9. luokkalaisille suunnatun oppimateriaalin, joka antaa opettajille välineitä tasa-arvon käsittelemiseen. Materiaalin suunnittelussa otetaan huomioon yläkoulun opetussuunnitelman ja sillä voidaan toteuttaa mm. 9. luokan yhteiskuntaopin ja äidinkielen opetussuunnitelman sisältöjä. Materiaalissa hyödynnetään WOW Finlandin Puhutaan tasa-arvosta – think in –työpajojen materiaaleja ja hyviksi havaittuja käytänteitä.

Suuri tasa-arvon juhla -nettilähetys
Suurta tasa-arvon juhlaa juhlitaan Tampere-talossa 8.3.2017. Sen pääkieli on suomi, mutta tapahtuma toteutetaan kaksikielisenä. Lähetys koostuu monipuolisesti tasa-arvoa käsittelevistä sisällöistä sekä ennakkoon nauhoitetuista inserteistä ja lähetyksen juonnosta. Juhlaan on mahdollista osallistua kaikista Suomen yläkouluista suoran nettilähetyksen kautta. Lähetys on interaktiivinen eli luokista voidaan osallistua tapahtumaan lähettämällä kysymyksiä ja kommentteja seuraamisen lisäksi.

Kirjoituskatselmus
Hankkeen yhteydessä kerätään nuorten ajatuksia tasa-arvosta kirjallisessa muodossa ja toimitaan julkaisukanavana niille. Yhteistyössä Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton kanssa hanke kutsuu mukaan luokkia ympäri Suomen laittamaan ajatuksiaan paperille. Tekstin muodon jokainen oppilas voi valita omalle äänelleen sopivaksi, nuori voi kirjoittaa esimerkiksi räpin, esseen tai runon. Suomen PEN on mukana teksteihin tutustumisessa ja heidän suositustensa perusteella osa teksteistä julkaistaan täällä WOW Finlandin sivuilla suomeksi ja kaksi englanniksi käännettynä WOW Globalin sivuilla.

Hankkeen normipohja
Hankkeen tavoitteet tukevat nuorisolain (27.1.2006/72) 1.1. pykälän sekä nuorisopoliittisen kehittämisohjelman mukaisesti nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistävät nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantavat nuorten kasvu- ja elinoloja.

ISOT-hankkeen tavoitteet tukevat myös valtakunnallisia Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita 2014, erityisesti Perusopetuksen arvoperusta -kohtaa (2.2), jossa jokainen oppilas nähdään ainutlaatuisena ja arvokkaana juuri sellaisena kuin hän on. Opetussuunnitelman arvojen mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Hankkeen materiaaleja voidaan hyödyntää koulujen tasa-arvosuunnitelmien toteutuksessa. Hanke edistää Suomen tasa-arvolain, yhdenvertaisuuslain ja YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen periaatteiden toteutumista tasa-arvon ja syrjinnän kiellon näkökulmasta.

Hankkeen yhteistyökumppanit
Hankkeen päärahoittajia ovat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Otavan Kirjasäätiö, Kulttuurikeskus PiiPoo jaTampere-talo . Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat mm. Kustannusosakeyhtiö Otava, Jyväskylän yliopisto, WOW Finland, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Feministinen ajatushautomo Hattu ja Suomen PEN.

Lue lisää: http://wowfinland.fi/isot-hanke/

Koulujen ilmoittautuminen Suuritasa-arvon juhla -nettilähetykseen:
http://www.kulttuuripiipoo.fi/content/fi/1001/20549/Ilmoittautuminen%20nettil%C3%A4hetykseen.html

Lisätietoja:
Kirsi Karvonen, 040 533 6428, isot(at)kulttuuripiipoo.fi
Janina Ahlfors, 040 772 6730, isot(at)kulttuuripiipoo.fi