Tiedote 14.2.2023 |
Keväällä 2023 Kulttuurikeskus PiiPoossa tutustutaan vedenalaiseen maailmaan. Sieltä löytyy tuntemattomia ja ennen nimeämättömiä veden lajikkeita. Näyttelyvieras voi törmätä hampaalliseen mörrikkään, kyttäävään eväkkääseen tai heiluviin keltalehdyköihin. Näyttelyssä kaikki voivat sukeltaa ja pysyä silti kuivana! Toiminnallisella näyttelykierroksella pääsee ohjatusti tutustumaan vedenalaiseen maailmaan leikkien ja tekemisen kautta kesäkuulle saakka.
Näyttelyn toteutuksesta vastaa yhteisötaiteilija Anne Hyvärinen. ”Olen sukeltanut merenpohjaan ensimmäisen kerran kymmeniä vuosia sitten. Se hurmaannutti minut eikä ole jättänyt rauhaan. Tämä Veden alla -näyttely on yksi esimerkki suhteestani veteen ja sen rikkaaseen ja mielikuvitusta ruokkivaan maailmaan. Veden alaista maailmaa on nautinnollista luoda, koska voi leikkiä muodoilla, väreillä ja materiaaleilla loputtomasti”, kertoo Hyvärinen. Näyttely on kiertänyt useissa lastenkulttuurikeskuksissa ja päiväkodeissa. Näyttelyn teemaan on sidottu kädentaitopaja, jossa luodaan omia yllättäviä hahmoja kierrätysmateriaaleista. ” Alusta asti on ollut tärkeää, että näyttely on toteutettu kierrätysmateriaaleista”, Hyvärinen toteaa.
Veden alla -näyttelyn avajaisia vietetään Kulttuurikeskus PiiPoossa lauantaina 18.2. klo 11.30.
Avajaisten ohjelmassa on luvassa suuria puheita ja pientä tarjoilua. Näyttely on yleisölle avoinna viikoittain PiiPoon Lastenlauantaissa ja koulujen hiihtolomalla 3.6.2023 asti. Näyttelyyn ja työpajoihin on vapaa pääsy.
Kulttuurikeskus PiiPoon kevät on täynnä maksutonta taiteen harrastamista kaiken ikäisille. Lastenkulttuurilauantait jatkuvat koko kevään ja 60+ kauppakeskuskävelyt ja kulttuurituokiot 4.4. asti. Ukrainalaisperheille järjestetään taidetoimintaa torstai-iltaisin ja kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Vauvat taiteilevat kerran kuussa Vaunuväen treffeillä ja lasten ja nuorten sirkus- ja teatteriharrastusryhmät ovat käynnissä.
Lisätietoja:
Pilvi Kuitu
Kulttuurikeskus PiiPoo, toiminnanjohtaja
040 043 3722, pilvi.kuitu@kulttuuripiipoo.fi
Anne Hyvärinen
Kulttuurikeskus PiiPoo, yhteisötaiteilija
040 705 6265, anne.hyvarinen@kulttuuripiipoo.fi