Esteetön sisäänkäynti ja tilat
PiiPoo sijaitsee Ideapark Lempäälän vanhassa kaupungissa. Ideaparkiin ja PiiPoon toimitiloihin on esteetön kulku ja esteetön asiakas-wc.
Lue lisää Ideaparkin esteettömyydestä, invapysäköinnistä sekä lainattavista apuvälineistä.
Asenteellinen esteettömyys
PiiPoon arvopohja perustuu yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon, taiteeseen ja saavutettavuuteen.
Edistämme kaikkien ihmisten mahdollisuuksia osallistua taiteeseen ja kulttuuripalveluihin.
Vaalimme taiteiden ja kulttuurin luomaa mahdollisuutta yksilön ilmaisuun.
Kunnioitamme jokaisen ihmisen oikeutta olla yhdenvertainen yhteiskunnan jäsen.
Meillä on käytössä Saavutettava taideharrastus -merkki!
Tämä tarkoittaa, että olemme sitoutuneet edistämään saavutettavuutta harrastustoiminnassamme. Otamme taidetoiminnassa huomioon kaikenlaiset lapset ja aikuiset. Osallistujat, perhe ja huoltajat voivat turvallisesti kertoa meille lapsen, nuoren tai aikuisen tuen tarpeesta. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja aikuinen kokee onnistuvansa toiminnassamme.
PiiPoon henkilökunta on osallisuuden asiantuntijoita ja heillä on osaamista erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa toimimisesta. Emme kuitenkaan osaa ja tiedä kaikkea, mutta opimme mielellämme uusia osallistumiseen, saavutettavuuteen ja taiteeseen liittyviä hyviä käytäntöjä lapsilta ja aikuisilta.
Pyrimme siihen, että meidän kaikki sisällöt ovat inklusiivisia eli sopivat kaikille. Mukautamme taideopetusta ja toimintaa jokaisen osallistujan tarpeen mukaan.
Meille voi avoimesti ja luottamuksellisesti kertoa lapsen tuen tarpeesta. Pohdimme lapsen ja lapsen huoltajien kanssa yhdessä, miten voisimme parhaiten tukea lapsen taideharrastusta.
Olemme ehdottomasti kiusaamista vastaan, ja olemme laatineet kiusaamisen vastaiset ohjeet yhdessä osallistujien ja henkilöstön kanssa.
Toimintaamme pääsee mukaan myös ilman pääsykokeita tai aiempaa kokemusta taiteen harrastamisesta. Toteutamme myös räätälöityä ryhmätoimintaa ikäihmisten, vanhusten ja aikuisiän saavuttaneiden vammaisryhmien kanssa.
Avustaja, vanhempi tai läheinen aikuinen voi olla lapsen tukena mukana harrastuksessa. Avustaja pääsee aina maksutta mukaan. Avustajalle tarjoamme videomuotoisen taideavustajakoulutuksen, ja näin tuemme avustajaa tehtävässään. Katso taideavustajakoulutus video.
Tavoitteenamme on toimia täysin esteettömissä tiloissa. PiiPoon kulttuurikeskuksen asiakastilat ovat fyysisesti esteettömät. Meillä on osassa tiloissa himmeä valaistus eikä meillä ole induktiosilmukkaa.
Lue lisää Saavutettava taideharrastus -merkistä.
Taide kuuluu kaikille!
Kysy lisää:
piipoo@kulttuuripiipoo.fi
puh. 044 065 2021