
Kulttuurikeskus PiiPoo avasi ovensa Lempäälän Ideaparkissa 1.12.2006. Juhlistamme 20-vuotista taivaltamme koko marraskuun 2026 ajan. PiiPoon 20-vuotismanifesti käynnistää somekampanjan, jossa esittelemme PiiPoon nykyistä toimintaa.
Juhlitaan yhdessä!
Kulttuurikeskus PiiPoossa taide ja kulttuuri kuuluvat jokaiselle.
Toimintamme perustuu yhdenvertaisuuteen, saavutettavuuteen ja jokaisen ihmisen ainutlaatuisen arvon kunnioittamiseen. Vaalimme herkkyyttä kohdata, rohkeutta kokeilla ja vapautta ilmaista. Jokainen saa tulla mukaan omana itsenään ja osallistua omalla tavallaan.
Uskomme leikin ja mielikuvituksen rajattomaan voimaan ja jokaisen luovuuteen. Yhdessä tekeminen vahvistaa yhteyttä ja hyvinvointia. Taide ja kulttuuri tekevät arjesta erityistä, avaavat uutta ajattelua ja antavat rohkeutta kuvitella tulevaisuus toisin.
PiiPoossa on tilaa ilolle, toivolle ja myönteiselle tulevaisuudelle – myös seuraavat 20 vuotta.
Onnea meille kaikille!
