Kielessä on taikaa

Ismo Loivamaa

Kirsi Kunnas kertoi toistuvasti haastatteluissaan, että 1950-luvulla suomalainen lastenrunous oli pysähtyneessä ja umpioituneessa tilassa. Tarvittiin uutta näkemystä sekä runoudesta että opettavaisuudesta. Kunnas käynnisti lastenrunouden modernismin ja muodonmuutoksen.

Kunnas imi vaikutteita ulkomailta, varsinkin englantilaisesta lastenkamariperinteestä. Suomalaiset lapset pääsivät nauttimaan kielen ja mielikuvituksen hulluttelusta käännöslorujen kokoelmassa Hanhiemon iloinen lipas, ja vielä suuremman loikan Kunnas teki ensimmäisessä omassa lastenrunokirjassaan Tiitiäisen satupuu (1956). Tiitiäinen, Haitula ja vaikkapa höyrypäinen kattila toivat iloa ja oikullisuutta lastenrunouteemme. "Hanhiemon iloinen lipas antoi suunnan koko loppuelämälle", Kunnas on todennut. Ajatusta mukaillen voi sanoa, että ihka omilla loruillaan hän antoi suunnan suomalaiselle lastenrunoudelle. Tiitiäiset ja kumppanit ovat johdattaneet jo monta lapsisukupolvea rennoiksi ja ennakkoluulottomiksi runouden nautiskelijoiksi.

Kunnaksen lastenrunotuotanto altisti lapset uusille vaikutteille. Kunnas ei kuitenkaan kapinoinut vanhaa perinnettä vastaan, vaan monin tavoin rakensi siltaa aikakausien ja ilmaisutapojen välille. Hän toimitti ja suomensi monen monta antologiaa klassisesta Aarteiden kirja -sarjasta alkaen. Kunnas esiintyi mm. Topeliuksen suomentajana niin antologioissa kuin aapisessa. Hän oivalsi, että lastenrunot ovat osa maailmankirjallisuutta - ja kuuluvat kirjalliseen yleissivistykseen. Hänen käsityksensä runoilijan työstä oli mahdollisimman avara: välillä tarvittiin suomennosten riimittelijää, välillä antologioiden toimittajaa. Tai ihan vain runouden ja lastenkirjallisuuden puolesta puhujaa julkisuudessa! Kaikesta tästä syntyi elämäntyö.

Runosuomennostensa myöhäisen kokoomateoksen Kuka on nähnyt tuulen (2010) saatesanoissa Kunnas muistutti, että "kielessä on taikaa, sillä hallitaan aikaa". Oikeastaan se oli runoilijan motto, jonka varassa hän loi uutta ja elvytti vanhaa, antoi lapsille runouden ja ilon oivalluksia. Se näkyi siinäkin, että elämänsä voimavuosina hän loi työryhmän kanssa Aikamme aapisen, joka oli parasta propagandaa kiistanalaisen peruskoulun puolesta. Kirsi Kunnas näytti, että runous kuuluu kaikille.

Kirjoittaja on toimittaja, kriitikko ja tietokirjailija.