TOSI – Taidetta, osallisuutta ja sosiaalisia innovaatioita 2020–2023

logo

 

Vipuvoimaa ja EU-logot

TOSI – Taidetta, osallisuutta ja sosiaalisia innovaatioita -hankkeessa tuetaan alle 30-vuotiaiden palveluiden ulkopuolella olevien, työttömien ja osatyökykyisten nuorten osallisuutta taidelähtöisellä toiminnalla, edistetään taiteilijoiden työllistymistä eri toimialoille sekä vahvistetaan maakunnallisia kulttuurihyvinvointipalveluja. 

Tavoitteet

  • Kehitetään toimintamalli osallisuutta edistävään taidelähtöiseen yksilö- ja ryhmätoimintaan työttömille osaksi työllisyyspalveluja.
  • Synnytetään työskentelymahdollisuuksia taiteilijoille.
  • Osallistutaan Pirkanmaan kulttuurihyvinvointipalveluiden tarjotinmallin kehittämiseen.

Toteutus

Toiminta toteutetaan ESR-kehittämishankkeena, jota koordinoi THL. Pitkäaikaistyöttömät, pääasiassa nuoret aikuiset, ohjautuvat Tampereen kaupungin Ohjaamosta Kulttuurikeskus PiiPoon taidelähtöisiin palveluihin. Työttömille taiteilijoille syntyy uusia työskentelymahdollisuuksia. Kehitetyt toimintamallit viedään osaksi Pirkanmaan maakunnallista kulttuurihyvinvointipalveluiden tarjotinta.  

Yhteistyökumppanit

  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
  • Tampereen kaupunki
  • Muut Pirkanmaan sote- ja kulttuurihyvinvointitoimijat

Rahoitus

  • Euroopan sosiaalirahasto ESR

Yhteystiedot

Veera Laurila
projektipäällikkö
THL
puh. 029 524 6644
sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi

Pilvi Kuitu
toiminnanjohtaja
Kulttuurikeskus PiiPoo
puh. 0400 433 722
sähköposti: etunimi.sukunimi@kulttuuripiipoo.fi

Ilkka Peltomaa
koordinaattori
Tampereen kaupunki
puh. 044 431 4522
sähköposti: etunimi.sukunimi@tampere.fi

 yhteistyökumppanien logot