TATKU2 - Taiteesta työtä ja kulttuurista hyvinvointia
jatkohanke vuosille 2014-2015
Taiteesta työtä – kulttuurista hyvinvointia -TATKU2 on Kulttuurikeskus PiiPoon koordinoima vuosina 2014-2015 toteutettava jatkohanke, jonka tavoitteena on työllistää pitkäkestoisesti ja lyhytkestoisesti vapaan kentän soveltavan taiteen ammattilaisia ja juurruttaa edelleen TATKU 2013 hankkeessa kehitettyjä taidelähtöisen toiminnan malleja osaksi eri toimialojen palvelukokonaisuuksia.
Hankkeessa syvennetään olemassa olevia kumppanuuksia ja rakennetaan pysyviä rahoitusmalleja kuntien sosiaali- ja sivistystoimien, vanhus- ja vammaispalveluiden, kolmannen sektorin SOTE -toimijoiden kanssa.
TATKU:n toiminta on monitaiteista. Projektien sisällöt vaihtelevat ryhmäkohtaisesti. Toimintaa toteutetaan mm. draaman ja teatterin, tulisirkuksen, ruokakulttuurin, soveltavan nukketeatterin, kuvataiteen ja musiikkin menetelmin. Toimintaa toteutetaan pääasiassa kumppanien omissa tiloissa. Hankkeessa työskentelee yhteensä 12 soveltavan taiteen ammattilaista ja yksi ammattikokki sekä tuottaja.
Hankkeessa on mukana kaikkiaan yhdeksän pirkanmaalaista kumppania sosiaali-, terveys- ja sivistyssektoreilta. Kumppanit ovat:
* Akaan kaupunki (Kaupungin kulttuurikasvatusohjelman kehitystyö varhaiskasvatukselle ja kaikille Akaan kouluille)
* Lempäälän kunta (kuvataiteilijaresidenssi päiväkodissa jatkopilotti)
* Näkövammaisten keskusliitto (näkövammaisten lasten sirkusharrastuksen mahdollistaminen ja siihen liittyvä asiantuntijakoulutus/ Pirkanmaa)
* Noisniemen nuortenkoti, Hattula (huostaan otettujen nuorten ruokakulttuuri ja pop-up ravintola projekti, jossa mukana ammattikokki Chef Santeri)
* Tampereen Kaupungin vanhusten asumispalvelut/ tehostettu palveluasuminen (toimintakulttuurin uudistamien ja rakentaminen taidemenetelmien avulla)
* Ehtookoto Lempäälästä (vanhus- ja mielenterveyskuntoutujien palveluiden kehittäminen taidelähtöisesti)Pirkanmaan
* Senioripalvelut/ Kuuselan palvelukeskus (toimintakulttuurin uudistamien ja rakentaminen taidemenetelmien avulla ja ryhmäkotien taideprojektit yhdessä päiväkodin kanssa)
* Tampereen kaupunki Kuuselan päiväkoti (uusien toimintatapojen kehittäminen – uuden päiväkodin taideprojektit - osa yhteistyössä vanhainkodin kanssa)
* Kangasalan kunta Rekola-koto vanhainkoti (taideprojektien kautta uusien toimintatapojen kehittäminen vanhainkodin arkeen - henkilökunnan, omaisten ja vanhusten yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen lisääminen)
* Viola-koti ja Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut (uusien taidetoimintamallien ja sisältöjen pilotointi Violakodin asukkaille ja päivätoiminnassa)
TATKU2 –hanketta rahoittaa Opetus ja kulttuuriministeriö, Kulttuurikeskus PiiPoo sekä kaikki yhdeksän kumppanitoimijaa. Hankkeen tavoitteena on luoda pitkäkestoisia yhteistyösuhteita olemassa olevien ja uusien kumppanien kanssa ja näin mahdollistaa taiteilijoiden ja taidekasvattajien työllistyminen pitkäkestoisesti eri toimialoille.
LISÄTIETOJA:
Pilvi Kuitu, toiminnanjohtaja, p. 0400 433 722
Riku Laakkonen, yhteisötaiteilija, 040 5533 551
Päättyneen Tatku 2013 -hankkeen sisällöistä voit lukea lisää täältä.
sekä voit ladata TATKU -raportin täältä.